Tsemppaava yökkijä

Kun meillä on vieraita pystyn usein tsemppaamaan muutaman tunnin. Olen siitä tosi iloinen. Eilen meillä oli kesäisiä vieraita  Aivovammaliitosta ja reilun kaksi tuntisen päätteeksi avustajani sanoi:
"olit niin pirteä, ihan kuin ei aivovammaa olisi."

Niin, niin olin.

Vieraiden lähdettyä minua väsytti niin, että oli ihan paha olo! Ja vanha tuttavani yökkörefleksi palasi taas elämään.  Eilen iltana enkä tänään ole kyennyt yhtään mihinkään, en edes tiskikoneen tyhjennnykseen. Olen vain nukkunut ja nuokkunut  pää puuroisena.

Minusta  on ollut aina ihana tavata ihmisiä. Vammautumiseni on aiheuttanut sen, että monen ihmisen kanssa keskustelu, liialliset ärsykkeet ja se pinnistely, että pysyn hereillä ja keskustelussa mukana vie minut aina aivan loppuun.  Jos ei kärsi samasta oireesta kuin minä tai on vammautumaton, voin kertoa, etten edes osaa kirjallisesti ilmaista millainen se olo on. Sitä ei pysty mikään väsymys termi kuvaamaan.

Kerran ollessani kurssikaverini kanssa liikenteessä otin taas pienet tirsat kahvilassa. Ystävä sanoi, että olisi todella mielenkiintoista päästä tuohon sinun tilaan. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka konkreettisesti haluaisi ymmärtää miten minä voin.

Ei edes yövuorojen jälkeen väsymys ollut samaa kuin nyt. Tätä väsymys oirettani tulen pohtimaan blogissani monelta kannalta. Niin valtava asia se minun elämässä on.

Koska lapset ovat kärsineet runsaasti vammautumiseni seurauksista on yksi asia, josta en aio luopua. Nimittäin lasten erilaiset juhlat.  Lasten juhlat juhlitaan, minä tsemppaan ja leivon sekä järjestän juhlat, yritän jutella myös vieraiden kanssa. Silloin otan niskaotteen aivovammani oireistosta..

                                       Mutta

Juhlien jälkeen, vieraiden lähdettyä, Mies siivoaa jäljet, minä nukun ja yökin ja nukun ja nukun ja nukun. Joskus  täytyy  nukkua viikko, että päässä tuntuu hieman kirkkaammalta.