Iloisia kuulumisia

Lääkkeet ovat auttaneet minua, sillä kramppeja ja nykinöitä tulee enää harvakseltaan! Arvatkaapa vaan kuinka ihanalta tuntuu. Joulun aikaan tuli muutamia ja olin muutenkin todella väsynyt edelleen, saatoin nukkua taas niitä 6,5h päiväunia. Tuntui oudolta, etten tehnyt joulun eteen mitään. Lapset ja Mies hääräsivät keittiössä ja joulusta tuli rauhallisen ihana. Ainakin minusta -koska nukuin niin valtavasti. Mies vaikutti todella väsyneeltä ja Tapaninpäivänä lapsetkin jo tiuskivat väsymystään. Heille joulu taisi olla aika rankka, kun vastuu kaikesta siirtyi pois äidiltä. Täytyy vielä kehua miten ihanasti olivat kaiken aina kattaneet ja servetitkin taitettu monimutkaisesti. Kaikesta näkyi, että olivat he myös nauttineet työnsä teosta.

Eilen kokeilin vammaispalvelun taksikorttia ensimmäistä kertaa. Emme kerinneet kuin ehkä yhden kilometrin ajaaa kotoa kohti kauppaa niin aloin yökkimään vedet silmistä valuen. Selitin taksi kuskille, etten oksenna hänen taksiinsa vaikka siltä näyttää, kaikki yökkiminen tulee  niska-kaula alueelta, tunnen sen.  Sama tapahtui kotimatkalla. Voihan harmi! Ihana omistaa vammaispalvelun taksimatkat, mutta niskani eiole valmis autoiluun. Pystyin ennen olemaan autossa ilman oireilua, mutta marraskuiseen OMT-fyssari käynnin jälkeen yökkörefleksi on tullut arkeni taas.

Kannatti kuitenkin yökkiä taksi matkat, sillä löysin ihanat talvikengät ja saattajana mukana ollut vaihto-oppilaamme löysi  Suomalaisen Sastan vihreän repun. Sellaisen vahanaikaisen, jollainen varmaan oli ukillanikin mukana risusavotalla.

MOL.ssa on nyt ilmoitus, että haen avustajaa 80h/kk . Huih jännittää soittaako kukaan.  Vanha avustajani jatkaa vielä20h/kk  Meidän kaupungin vammaispalvelussa on töissä  enkeleitä, ainakin siltä tuntuu, sillä niin hyvin asiat heidän kanssaan soljuvat ja tuntuu, että he todella välittävät asiakkaistaan.

Esimerkiksi eilen huomasin, että minulta puuttuu taksi-kortista leima, että saattaja on ilmainen. Soitin vammaispalveluun ja kysyin asiaa. Henkilö, joka vastaa asiasta sanoi, että no, niinpä puuttuu ja tietenkin sinulla pitää olla saattaja. Hän teki heti samantien päätöksen (käsittämätöntä!) ja sanoi, jos taksikuski ei usko niin saa soittaa hänelle.

Kuvat kukkasista ovat kahdesta eri asetelmasta jotka sain työpaikan eläkejuhlassa. Kauniita, eikö totta?

Miksi kirjoittaminen blogiini on jäänyt?? Tässä vastaus:

Luumukiisselin keittämisen ohessa palaan viimeiseen kuukauteen, jonka aikana olen ollut todella huonossa kunnossa. Olen kiitollinen, että olen tässä nyt luumukiisseliä keittämässä huomista aattoa varten.

Minullahan on ollut niitä nykinöitä ja kramppeja aina siitä kolarista saakka ja ne ovat pahentuneen vuosi vuuodelta. Marraskuussa kävin todella hyvällä OMT fyssarilla, joka kaikki ne kaksi minuuttia kokeili niskaani ja siitä alkoi minulla puolen tunnnin yökkörefleksit ja huimaus. Ja taas soitettiin Miestä hakemaan vaimoa kotiin perjantai illaksi.

Seuraavan viikonlopun kramppailin todella rajusti, Mies sanoi, että joutui pitämään minusta kiinni, jotten olisi tippunut vuoteesta. Maanantaina alkoi Validiassa kuntoutus (Ah, ihanaaaaa!). Päätettiin, että minulle täyttyy laittaa kova kauluri pysyvästi ehkäisemään kramppeja. Kaulurit aiheuttivat kamalan päänsäryn ja voimakkaat krmappikohtaukset. Yksi niistä kesti yli kolme tuntia ja olin aivan loppu ja hiestä litimärkkä. Hiukset sellaista märkää rastaa! Pääsin käymään Neuron ensiaavussa, jossa suonen sisäisesti sain lääkettä.

Kuntoutuksen loppuessa en ollut kotikuntoinen, joten minut siirrettiin kahdeksi viikkoa omaan sairaalaan. Olin siellä 2 1/2 viikkoa ja aika  oli aikamoista -suoraan sanoen yhtä helvettiä.  Kramppasin monta kertaa päivässä! Jopa  hiljakseen käynti ystävän kanssa sairaalan kantttiinissa sai aikaan kramppikohtauksen. Kiitos ystävälle hyvästä ja napakasta hoidosta!

Pääsin lopulta kotiin. Tämän seikkailun tulos on, että minulla on nyt sairaalavuode kotona ja nukun  ties kuinka monetta viikkoa istuvassa asennossa. Asento ehkäisee niskaa menemästä väärään asentoon ja provosoimasta kramppeja. Saan 100 tuntia henkilökohtaista avustajaa sekä 18 edestakaista taksi matkaa huvituksiin.

Eilen olin ensimmäistä kertaa ihan yksin liikenteessä. Oi, se tuntui hienolta, ihan ilman vahtia, hoitajaa -vain minä! Ja kramppi lääkkeet unohtuneena kotiin.

Mitä ajattelen? En tiedä! Olen henkisesti aivan loppu tähän taisteluun. Edelleen oman kaupuungin sairaalan neurologin mukaan aiheutan nämä krampit ihan itse itselleni. Sain taas lähetteen psykiatrille, mutta viisas mies soitti ja kysyi  minulta, onko minulla nyt oikesti psykiatrille  tarvetta? Valitettavasti psykiatri ei pysty näitä kramppeja lopettamaan.

 Näistä Krampeiista on tultava loppu. Sairaalassa jouduin olemaan lepositeissä, jotten olisi pudonnut krampin tullessa vuoteestaa.

Olen kuitenkin hengissä ja saan olla nyt joulun ja uuden vuoden kotona. Tämä tarina jatkuu Turun Aivovammapolin huomassa. Kiitos sinne pääsystä kuuluuu omallle neurologilleni ja ystävälleni.

Onnelllista Joulua kaikille!
Ja erityisesti teille, jotka olette jaksaneet kulkea vieressäni tätä raskasta matkaa.

Eläkejuhlat

23-vuotta sitten vastavalmistuneena

Pidin ne siis sittenkin nimittäin eläkkeelle lähtemisjuhlat! Jännitin juhlaa todella kovasti ja oli vaikea mennä osastolle. Mutta tehtävä se on se surrutyö tässä asiassa vaikka kuinka sattuu! Vaikka ura on ohitse, lastensairaanhoitaja minusta ei ikinä katoa.

Olisin halunnut mennä kello 14.00 iltavuoroon enkä suremaan eläkkeelle joutumistani! Itkin koko juhlan lävitse ja välillä kävin vessassa nyyhkttämässä oikein koko kehoni vavisten, niin raskasta ja surkeaa se oli.

Työkaverit lukivat minulle ihanan runon ja lauloivat Peppi Pitkätossun jäähyväislaulun.Muistan vain, että itkin vielä enemmän. Juhlassa tapasin lähes kaikki rakkaat työkaverit.

Viimeinen kuva on koru, jonka sain itse valita, mutta sairaanhoitopiiri maksoi sen . Kalevalakorun Lumikääty kosketti minua eniten kolmesta syystä.

• Oli luminen, varsin loskainen, päivä, kun ambulanssi ajoi kolarin ja muutamassa hetkessä elämäni muuttui.
• Kaikki lumihiutaleet ovat erilaisia niinkuin me ihmiset. Loska muuttaa hiutaleita, niin se muutti minutkin. Mutta olen silti sisälltäni se sama ihminen, vaikka on vammoja. Niin ne lumihiutaleetkin ovat aina lumihitaleita kuivan kauniina tai loskaisen märkinä.
• Ensilumen sataessa kaikki lapset ja myös aikuiset tuntevat riemua ja iloa siitä, että sataa lunta. Tulee onnellinen ja iloinen fiilis. Sellaisia päiviä toivon työkavereilleni jatkossa.

Illalla kotona minulla oli aivan kauhea päänsärky, mutta hyvin rauhallinen, tyyni sekä onnellinen olo, että uskalsin suostua eläkejuhlaan.  Yöllä kramppasin 1 1/2 tuntia ja muistin erään työkaverin sanat: "Jos tulee kohtauksia muista, että ne ovat vain tästä rasituksesta".  Siispä annoin kehoni vatkata ja vispata -itse muistelin juhlaa lämmöllä.

Tämä päivitys on varsinainen tökstöks tekstiä, mutta minua itkettää edelleen.

Lahjakorteilla aion ostaa keväällä itselleni OKSASILPPURIN! Olen haaveillut tästä laitteesta jo kauan.