"Se, jolla on sydäntä, tulee toimeen huonommallakin päällä"
J.Parkkinen

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Vankina omassa kodissa


Terveyteni on tällä erää niin heikoissa kantimissa, että oikeastaan en saa tehdä mitään! Jos saan vaikeita kramppikohtauksia se on ihan minun oma syyni!!! Mitäs olen tehnyt jotain jota en saa tehdä esimerkiksi nostanut painavaa kattilaa tai pyykännyt!

Olin ennen niin super aktiivinen ihminen ja nautin kaikesta tekemisestä. Hetkessä terveys menee siihen kuntoon, että joko nukun tai katselen ikkunasta ulos, kun pilvet liikkuvat taivaalla. Lasten tultua kotiin teen kyllä jotain todella kiellettyä jo onnettomuuden alusta saakka eli katson hetken telkkaa! Nuorimmaisen kanssa juomme litroittain teetä ja nyt matkaamme Robin Hoodin seikkailuissa Sherwoodin metsissä.

Jouduin taas viime lauantaina sairaallaan. Mies oli rentoutumisristeilyllä vanhojen työkavereiden kanssa. Olin ainoa aikuinen talossa. ÄITI! kyllä silloin lapsille on ruokaa laitettava ja...... muutakin kotihommaa tehtävä. En saisi!

Istuin hiljaa sairaalan pedillä tummassa yössä, naapurissa kuorsasi vanha rouva. Mietin, mitä järkeä elämässäni on? Nyt lapset ovat kuitenkin aika paljon kotona, mutta entä sitten, kun ipanaiseni opiskelevat muissa kaupungeissa?Olen aivan yksin!

Onneksi Mies ei ole vammaisen vaimonsa vuoksi vankina homeisessa talossamme ( se on seuraava päivitykseni aihe) vaan hänellä on todellla paljon kivoja partiomenoja, lähes joka toinen viikonloppu tänä keväänä. Lisäksi hänellä on iltaharrastuksia ja paljon työmenoja. On hienoa, että toinen meistä saa elää mukavan täysipainoista elämää. On rikkaus kohdata muita ihmisä ja oppia ja kokea uutta. Vammautumiseni vuoksi en voi enää osallistua partioon millään tapaa.

Olen myös iloinen, että kaikki lapset ovat lopettaneet minun vahtimiseni! JES! Nyt jokainen heistä menee omia menojaan. Moi mä tulin -moi mä meen taas! Tämä on työvoitto!

Onnea on vielä yksi lääkäri, jonka ihan unohdin  mainita viime kirjoitukseni listasta.Hän on keksinyt lääkeen, jolla kohtaukset pidetään hyvässä kurissa. Valitettavasti joka yökramppaan vaikka nukkuisin kaulurin kanssa. Mutta päivät ovat hyviä.

Minun on kehoitettu elämään hyvin pientä elämää. Ei fyysistä rasitusta ja sellaista, mikä provosoi kohtauksen. Rajoittaa elämäni valavasti.

Olen siis kotona seuranani Yksinäisyys. Aamupäivisin ihanat avustajat.

Seuraavat blogini aiheet on hometalo ja mitä kaikkea olen kutonut viime syksystä tähän päivään. jospa joku valmistuisi kaulusta ja päättelyä myöten kuvattavaksi.


torstai 26. helmikuuta 2015

Surullinen juttu

Olen ollut huonossa kunnossa jostain marraskuusta lähtien. Siksi tämä syynkkä hiljaisuus.

Vaihdoin sairaanhoitopiiriä saadakseni parempaa ja ystävälllisempää hoitoa. Kuitenkaan he eivät voineet ottaa minua hoitoonsa kramppien takia. Se oli minulle todella suuri shokki ja järkytys! Jälkeenpäin kun olen kuullut realistisen syyn ymmäärrän sen sairaanhoitajana paremmin.

7 kertaa on ambulanssi hakenut minut kotoa sairaalaan. Lopulta uuden sairaanhoito piirini todella hyvä lääkäri antoi ohjeeen suonensisäisestä lääkkeestä, joka  auttoi minun kohtaukset loppumaan jopa 20 minuuutissa! WAU. Ongelmaksi muodostui, että pikkussaiaalan lääkääri kieltäytyi antamasta minulle sitä,varoitteli jjoka päiivä kuinka riippuvaiseksi siitävoi tulla, Siispä viiimeisenä sairaalana päivänä kouristelin 2h ennenkuin sain diapaamia suun kautta. Sairaanhoitajat eivät välittäneet käydä katsomassa minua.

Koko sen reilun viikon ajan, jonka siellä kaupunkimme pikku sairaalassa olin minulla oli tunne, etteivät hoitajat oikein halunneet hoitaa  minua. Lopulta kysyin asiaa hoitajalta suoraan ja vastaus oli:

"mniin... jjooo..... oothan sä aika haastava potilas...joooooooo, mutta katsotaan miten tämä päivä menee"

Annoi hoitajille paljon kiitosta, mutta ilmeisesti raporteilla minusta luotiin kauhea kuva? Yksi hoitja äyskäisi yöllä:

"miksi et ole siellä toisessa sairaanhooitopiirissä??? Täällä sinua ei osaa kukaan hoitaa. Ei hoitajat eikä lääkärit"

Lisäksi kaikki ne valheet ja salailut mitä osastonn lääkäri teki minulle! Vasta jälkeenpäin olen omalta hoitavalta lääkäriltäni kuullut totuuksia. Miksi minulle ei voitu kertoa niitä???? Mksi minulle ei pikku siraalan lääkäri kertonut suunniitelmia, totuutta?En olisi henkisesti näin rikottu ja hyljeksytty!

Lapsista vain yksi, vanhin , kävi minua katsomassa.Mies joka päivä ja kerran todella hyvä ystäväni sadan kilometrin päästä.Olin sairaalassa todella yksin.Kuka minusta välittäääääääää???? Miksi kukaan sukulaisista ei käynyt minua katsomassa.

Minua on pistelty niin, että kädet ovat aivan mustelmilla, mutta pahinta on teippi allergiasta saadut allergia oireet. Käteni ovat täynnä isoja ns aukkoja, jotka edellleen vuotavat märkää.Se oli jännä, kun ihosta lähi pois vain pinta kuori ei tullut perinteistä rupi allergiaa. Käsiä särkee edelleen kokoajan ja syön valtavia määriä buranaa ja panacodia, sirdaludia ja diapamia yrittääkseni kestää tätää elämää. Hoidoksi tulehtuneisiin käsiini sain lääkäriltäantihistamiiinia!!!!!! Onnekksi ystävätohtori konsultoi ihotautilääkäriä ja sain duocort rasvaaa, mutta kumma kyllä sekään ei nyt saa umpeen noita vuotavia ihottuma plänttejä. Hiljallleen hyvä tulee:)

Viikon aikana minulta vietiin usko elämään, usko sairaaloihin, luotan vain kahteen lääkäriin, jotka ovat  lapsuuden ystäviä Suomen vanhimmasta kaupungista. Antaisin henkeni heidän käsiinsä! Ja pikkulääkäri voisi auttaa;)

Rehellisesti sanottuna, koska lapsetkaan eivät enää välitä minusta, eikä minulla ole ystäviä, eikä mitään toivoa niskavamman aiheuttamiin kramppeihin haluaisin vain kuolla pois. Olen itkenyt silmät päästäni ja miettiinyt nopeinta ja helpointa tapaa tappaa itseni.


Olen ajautunut tälläiseen elämään tilanteeseen  sen takia että työtehtävissä lasten sairaanhoitajana saatoin lapsen teholle ja kotimatkalla ambulanssi ajoi kolarin. Tapaturmasta on nyt 4 vuotta. Edelleen kaikki vakuuutusasiat ovat kesken. En saa mitään korvauksia. Jos haluaisin käydä neuropsykologilla pelkkä matka Kela taksilla sinne ja takaisin maksaa 32 euroa ja 8 euroa ooma vastuu vastaanotosta. se  on aika paljon viiden lappsen äidille. Kevät kengät yhdelle lapselle!

Herään aauisin tyhjään päivään. Aiemmmin päiviin toi iloa kutominen, kun lapset olivat koulussa. nyt olen kerännyt kaikki langat pois enkkä , vien ne autotalliin enkä  suo itselleni edes kutomisen iloa. Niin rikkirevitty, hyljäty ja epätoivon valtaama olen.

Kuvia ei ole, koska kuvan käsittely laite on rikottu.