Luumukiisselin keittämisen ohessa palaan viimeiseen kuukauteen, jonka aikana olen ollut todella huonossa kunnossa. Olen kiitollinen, että olen tässä nyt luumukiisseliä keittämässä huomista aattoa varten.
Minullahan on ollut niitä nykinöitä ja kramppeja aina siitä kolarista saakka ja ne ovat pahentuneen vuosi vuuodelta. Marraskuussa kävin todella hyvällä OMT fyssarilla, joka kaikki ne kaksi minuuttia kokeili niskaani ja siitä alkoi minulla puolen tunnnin yökkörefleksit ja huimaus. Ja taas soitettiin Miestä hakemaan vaimoa kotiin perjantai illaksi.
Seuraavan viikonlopun kramppailin todella rajusti, Mies sanoi, että joutui pitämään minusta kiinni, jotten olisi tippunut vuoteesta. Maanantaina alkoi Validiassa kuntoutus (Ah, ihanaaaaa!). Päätettiin, että minulle täyttyy laittaa kova kauluri pysyvästi ehkäisemään kramppeja. Kaulurit aiheuttivat kamalan päänsäryn ja voimakkaat krmappikohtaukset. Yksi niistä kesti yli kolme tuntia ja olin aivan loppu ja hiestä litimärkkä. Hiukset sellaista märkää rastaa! Pääsin käymään Neuron ensiaavussa, jossa suonen sisäisesti sain lääkettä.
Kuntoutuksen loppuessa en ollut kotikuntoinen, joten minut siirrettiin kahdeksi viikkoa omaan sairaalaan. Olin siellä 2 1/2 viikkoa ja aika oli aikamoista -suoraan sanoen yhtä helvettiä. Kramppasin monta kertaa päivässä! Jopa hiljakseen käynti ystävän kanssa sairaalan kantttiinissa sai aikaan kramppikohtauksen. Kiitos ystävälle hyvästä ja napakasta hoidosta!
Pääsin lopulta kotiin. Tämän seikkailun tulos on, että minulla on nyt sairaalavuode kotona ja nukun ties kuinka monetta viikkoa istuvassa asennossa. Asento ehkäisee niskaa menemästä väärään asentoon ja provosoimasta kramppeja. Saan 100 tuntia henkilökohtaista avustajaa sekä 18 edestakaista taksi matkaa huvituksiin.
Eilen olin ensimmäistä kertaa ihan yksin liikenteessä. Oi, se tuntui hienolta, ihan ilman vahtia, hoitajaa -vain minä! Ja kramppi lääkkeet unohtuneena kotiin.
Mitä ajattelen? En tiedä! Olen henkisesti aivan loppu tähän taisteluun. Edelleen oman kaupuungin sairaalan neurologin mukaan aiheutan nämä krampit ihan itse itselleni. Sain taas lähetteen psykiatrille, mutta viisas mies soitti ja kysyi minulta, onko minulla nyt oikesti psykiatrille tarvetta? Valitettavasti psykiatri ei pysty näitä kramppeja lopettamaan.
Näistä Krampeiista on tultava loppu. Sairaalassa jouduin olemaan lepositeissä, jotten olisi pudonnut krampin tullessa vuoteestaa.
Olen kuitenkin hengissä ja saan olla nyt joulun ja uuden vuoden kotona. Tämä tarina jatkuu Turun Aivovammapolin huomassa. Kiitos sinne pääsystä kuuluuu omallle neurologilleni ja ystävälleni.
Onnelllista Joulua kaikille!
Ja erityisesti teille, jotka olette jaksaneet kulkea vieressäni tätä raskasta matkaa.
Siunattua ja hyvää joulua koko teidän perheelle!
VastaaPoista