"Se, jolla on sydäntä, tulee toimeen huonommallakin päällä"
J.Parkkinen

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Aivovammaisen kanssa naimissa

Osa blogini kirjoitelmista on hyvinkin kipeitä aiheita, kuten tämä.Toivon kuitenkin, että  rehellisyyteni antaa voimaa muille -varsinkin aivovamman saaneille.


Pihani ruusuja

Tämän tarinan oikeasti kuuluisi kirjoittaa avioimieheni. Luulen, että monen mielestä olisi varsin mielenkiintoista lukea millaista on olla naimisissa aivovamman saaneen kansssa.  Koska hän tuskin suostuu kirjallisiin puuhiin , pohdin asiaa omalta kannaltani. Olemme olleet tänään 20-vuotta naimisissa ja siitä 3,5 vuotta aivovammani kanssa.

Ensimmäiseksi tulee mieleen sana Helvetillistä. Kun ennen niin super sosiaalinen ja erittäin aktiivinen ja aikaansaava vaimo muuttuu täysin vastakohdaksi entisestä, tuntuu varmasti todella oudolta. Puoliso ei olekkaan enää se sama persoonallisuus kuin oli ennen. Duracel pupusta tuli huonompi laatuinen patteri. Jaksaa vain hetken. Virtaa riittää esimerkiksi laittamaan pyykit koneeseen, mutta vasta seuraavana päivänä virtaa riittää ottamaan ne pesukoneeesta pois. Tämä vai pieni arjen esimerkki. Voitte omissa mielissänne kuvitella mitä tälläinen ainainen väsyvyys vaikuttaa parisuhteeseen.

Olen odotellut milloin mies löytää rinnalleen yhtä aktiivisen ihmisen kuin itse on. Usein tuntuu, että se on vain ajan kysymys.

Tänä kesänä olen ollut aivan erityisen väsynyt.  Yksi ihanista lapsistani pääsi ripille ja järjestin yksin juhlat. Mies oli aikuisten partioleirillä puolitoista viikkoa ennen rippijuhlaa, ja tuli juhlaa edeltävänä  yönä kotiin. Hän oli leirillä sovitusti, mutta se ei estä väsymystäni eikä väsymyksen aiheuttamaa hirviön pintaan nousua. Koska mies näki, että pystyn järjestämää juhlat ilman häntä, en myöskään huolinnut keneltäkään apua.

 Tästä hirveästä väsymyksestä johtuen koko kesä on mennyt pipariksi. Viimeisen viikon olen ollut täysin hiljaa miehelleni. En ole paljon viitsinyt puhua, niin vihainen olen ollut. En ole osannut käsitellä minussa olevan hirviön aiheuttamia negatiivisia tunteita. Ennen onnettomuutta olisin leppynyt huomattavsti nopeammin. Juhlien järjestäminen (ennen onnettomuuttani) oli minusta juhlaa.

Lopulta mies otti asiat eilen puheeksi. Kävimme  pitkän keskustelun jatketanko yhdessä vai eikö jatketa. Se oli niin hilkulla, että 20-vuotis hääpäivämme aattona avioliitonkin ovi olisi sulkeutunut. En usko,että kukaan jaksaa olla nykyisen minäni kanssa yhdessä. Valitettavasti en pysty parantamaan vammaani.




Pihani syyskukka komeudessaan

Vietämme kuitenin 20-vuotis hääpäiväämme tänään ja voi vaan toivoa, että niitä kuitenkin tulisi 20 lisää. Lähdemme häämatkalle sinne, missä olimme 20-vuottta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti