Olin ottamassa nakkeja sulamaan. Muistan, että aukaisin jopa pakastimen ovenkin... sitten en muista mitä tapahtui. Nakkeja ei näy missään sulamassa.
Keitin eilen omenasosetta, jotka oli tarkoitus purkittaa tänään. Lähdin hakemaan purkkeja kylppäristä muovipussista. Muistan, että mennin kylppäriin ja se siitä. Tein varmasti jotain, mutta purkkeja ei kyllä keittiössä näy.
Nyt moni ajattelee, mutta noinhan käy kaikille. Totta niin käy!! Mutta käykö kymmeniä kertoja päivässä? Tiedättekö, että tämä on tosi turhauttavaa ja itsetuntoa syövää? Ennen sain monia asioita samanaikaisesti tehtyä loppuun.. Nyt vain muutamia silloin tällöin. Onneksi lapset ovat oppineet katsomaan, jos joku kiehuu hellalla ylitse. Minulla on niin paljon ollut pohjaan palaneita ruokia, kiissseleitä, puuroja ja muita ruokia, jotka löytyvät hellalta -ei enää kattilasta. Harhaudun ja unohdan olleeni tekemäässä ruokaa.
Aloitan kyllä, mutta tosiaan unohdan viedä asiat loppuun!
Ja siksi halunkin esitellä teille uusimman käsityön, jonka sain valmiiksi:
Miehelle pusero, hän aikoo käyttää tätä partioleireillä. Olin niin superhyper onnellinen saatuani tämän valmiiksi, että olihan siinä muutama tuuletus hyppy lasten edessä otettava.
Se, että voin taas kutoa merkitsee minulle niin suurta onnea, etten voi edes sanoin kuvailla.. onnettomuudesta meni muistaakseni kaksi vuotta ennenkuin kykenin taas kutomaan. Nyt kudon itselleni villatakkia, johon tullee runsaasti palmikkoneuletta. En oikein osannut tehdä palmikoita, mutta Tytär opetti -ja minä opin. Jess!
Seuraavaa Leuhkin neuleillani posti tulee ehkä joulun jälkeen, sillä niin suuri töinen tämä uusi neule on.
Hitsi, että olen onnellinen, kun saan jotain tehdyksi alusta loppuun saakka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti