Ilveili yksi pojistani kuultuaan minun lähtevän Väsyvyys kurssille. Kun tulin kotiin kaikki lapset halusivat kuulla millainen kurssini oli ja mitä siellä tehtiin.? Nimi on todella jännittävä poikien mielestä.
Kurssi oli aivan ihana! Meillä oli upea porukka! Joka aamu ulkoilimme metsässä, meillä oli luentoja, rentoutusta, ryhmätöitä, keskusteluja, kävimme taidenäyttelyssä -ja joka välissä söimme jotakin. Vaikka kursssi oli aivan mahtava se oli minulle myös hyvin väsyttävä. Nukahdin jopa luennolle! Nolotttaa kuulkaa vieläkin.
Maanantaina alkoi arki, lapset lähtivät kouluun ja jäin ihan yksin kotiin. Se tunne oli musertava! Minulla ei ole arkipäivisin mitään yhteisöä johon kuuluisin. Itkuhan siinä tuli!
Jos kurssin porukka muuttaisi meidän kaupunkiin voisin käydä turkulaisen kanssa lenkilllä vaihtamassa neulonta ohjeita ja muita kuulumisia, voisin piipahtaa pohjanmaalaisten luokse kahville nauramaan hyville jutuille, kuopiolaisen kanssa voisimme vähän uudiistaa vaatekokoelmaani tyylikkäämmäksi, juvalaisen kanssa voisimme viäntää savonmuata, ikaalilaisen kanssa varmaan harjoittelisimme kirjoittamista tai kävisimme taidenäyttelyssää.
Ennenkaikkea en olisi aina YKSIN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti